
Se on taas se aika vuodesta kun peikko astelee lapsia morjestamaan Haukkamäen koulun (Vanha Turuntie 28) piha-alueelle. Autojen paikoitus koulun alapuolella olevalla kentällä, peikkorata yläpihalla.
Torstaina 15.6. tarjolla perinteiset kuntorastit sekä perheen pienemmille Peikkorata - lyhyt merkitty reitti jonka varrella puuhattavaa. Peikkoradalle pääsee klo 17-18.30.
Peikkorata on osa Karkkilan Rautapäivien ohjelmaa. Muut Rautapäivien toiminnat löydät täältä.
Tervetuloa :)
Evitskog, tuo Arttu Wiskarinkin Mökkitie kappaleesta tuttu paikka toimi tämänvuoden Uudenmaan AM-keskimatkojen areenana. Paikalle oli saapunut mukavan suuri joukko myös KaRan edustajia koittamaan tossun kulkua maastossa, jota hallitsi muutama todella jyrkkäpiirteinen mäki, jonka laet olikin sitten priimaa avokalliota höystettynä pikku notkoilla ja jyrkänteillä. Ja kuten yleensä kilpailusta palatessa, KaRalaisilla oli kotiintuomisena muutakin kuin kokemusta, ainakin osalla.
Vuoden 2023 Karkkirastit käydään kaupungin pohjoispuolella ”Mustalammin ulkoilualueella.” Kilpailukeskus ja maali sijaitsevat kovapohjaisessa maisemoidussa hiekkakuopassa.
Kilpailumaasto on pääosin hyväkulkuista kangasmetsää. Alueella on myös jonkin verran eri-ikäistä talousmetsää. Korkeuserot ovat tänä vuonna kohtuulliset.
Kartta on selkeä ja tasalaatuinen. Maastossa on joitakin ylimääräisiä eläinpolkuja, joita ei ole kartassa. Viimeiset kartan päivitykset on tehty aivan lähiviikkoina, joten kartan suhteen voi olla luottavainen.
Ratasuunnittelussa on hyödynnetty alueen parhaat maastonosat. Ratamestari on sijoittanut rastipisteet selkeisiin maastokohteisiin, tosin muutama kuoppa on aika matala. Rastipisteiden lähekkäisyydestä johtuen koodien kanssa kannattaa olla tarkkana.
Karkki-Rastin kokeneella organisaatiolla on runsaasti kokemusta kisojen järjestämisestä, joten varmasti on taas tulossa hyvät ja onnistuneet kilpailut.
Karkkilassa 12.5.2023
Matti Viirto
Hiidenkiertäjät
05.05.2023 Prikkoja maastossa 50kpl joista luotu 15 eri rataa. Maasto varsin mukavaa, jossa suunnistajan pitää pitää vauhti ja taitotaso balanssissa, näissäkin kisoissa.

30.04.2023 Prikat alkaa olemaan metsässä, ja radat alkavat olemaan valmiit. Tiedossa on vauhdikasta suunnistusta, ja osanmatkaa päästään juoksemaan hienossa kangasmaastossa.
Ohessa muutama kuva mitä matkanvarrella on tarttunut ratamestarin kameraan. Kisakeskus ja parkki ovat tukevalla sorapohjalla.
Loppusuora päästään painelemaan pikku ylämäkeen. Suppia maastosta löytyy paljon, ja muutama kivikin on eksynyt kartalle.
On se kovaa touhua! Karkki-Rasti päätti osallistua suunnistuksen viestiliigaan vuodelle 2023. Viestiliiga tarkoittaa käytännössä sitä, että ympäri suomea järjestetään seitsemän viestiosakilpailua ja 50 parasta joukkuetta saa aina pisteitä. Seitsemän kilpailun jälkeen lasketaan joukkuepisteet yhteen ja eniten pisteitä kerännyt seura on liigan voittaja. Sarjana toimii H21, eli ikärajoituksia ei ole. Viivalla on useimmiten kaikki Suomessa kilpailevat huiput, joten taso on todella kova. Myöskin kaikki osakilpailut televisioidaan, joten Karan värejä on mahdollista nähdä myös telkkarista, tosin paras hetki tähän on aloitusosuuden alkuveryttely, koska lähtöpaukun jälkeen huiput karkaavat omille teilleen.
