Karkki-Rasti 30 vuotta

Karkki-Rasti täyttää tänä vuonna 30-vuotta ja kevään kansalliset ovat seuran 30-vuotis-juhlakilpailu.
Kilpailu käydään monen vuoden tauon jälkeen Karkkilan parhaissa suunnistusmaastoissa Haukkamäki-Ruuhilampi-alueella , kilpailukeskuksen sijaitessa aivan kaupungin keskustan tuntumassa.
Ratamestareina toimivat seuran luotto-ratamestarit,aikuisten radat Juha Eronen ja lasten radat Rauno Autio, sekä kilpailun kokeneena valvojana Matti Viirto. Kun lisäksi kilpailun johtajana on uutta innokasta naisenergiaa eli Tanja Nyholm, jolla on käytettävissään seuran kokenut kilpailujen järjestelykoneisto, on odotettavissa sekä radoiltaan, että muilta järjestelyiltään varsin tasokkaat juhlakilpailut.

-------------------------------------------------

15.05.2016

Kisakuvia lisätty sivulle. Kuvaajana Seppo Väli-Klemelä.

________________________________

14.05.2016

Nyt Lähtö 1:sen reittihärveli ja kuntorastien tulokset/väliajat netissä. Lähtö 2:sta valitettavasti ei ole reittihärveliä.

________________________

14.05.2016

Tulokset ja väliajat sivuilla. Kuntorastien tulokset hiukan myöhemmin. Myöskin reittihärveli tulossa tänään tai viimeistään huomenna!

--------------------------------------------------

13.5.2016

Kilpailukeskuksessa ja maastossa on nyt kaikki valmista. Tervetuloa Karkki-Rastin 30-vuotisjuhlakilpailuun!

Maali

----------------------------------------------------

16.4.2016

KILPAILUKUTSUSTA POIKETEN LASTEN SARJOISSA H/D10RR, H/D12TR ja H/D12 KARTAN MITTAKAAVA 1:7500.

___________________________________

tanja n

Kilpailunjohtaja toivottaa kilpailijat runsain joukoin Karkki-Rastin juhlakilpailuun!!

______________________________________________________________________________

10.4.2016

Karkki-Rastin kisoista seuraavana päivänä 15.5. naapurikunnassa Rasti-Vihti järjestää kansalliset pitkänmatkan suunnistuskilpailut. Viikonlopuksi kannattaa tulla siis kauempaakin suunnistamaan. Rasti-Vihdin kisoista ja majoitusmahdollisuuksista lisätietoa kysymyspalstalla.

-----------------------------------------------------

3.4.2016 Tässä esimakua Karkki-Rastin kevään kisojen kilpailumaastosta.

Jyrkänne 2

Maisema 2

Kilpailukeskus

 __________________________________________________________________________________________________

 

Karttapaloja kilpailumaastosta

                       pala2                           pala1

Kategoria: Kilpailut
Takaisin ylös