Ratamestarin mietteitä:

 

Karkkilan rautainen historia alkoi 1800-luvun alussa Kulosuonmäen malmin löydyttyä paikasta, johon on kilpailukeskuksesta vain kivenheitto. Nyt 90-metriset kaivoskuilut ovat veden täyttämät ja silloin aktiivinen vuoriteollisuus on jo hiljentynyt näissä metsissä ja antanut tilaa mm. suunnistuksen harrastamiseen.

 

Maasto on muutaman mäkialueen ja niitä jakavien suolaaksojen muodostama melko yhtenäinen talousmetsäalue. Jokunen metsäautotie ja pahainen polku puhkaisevat reittinsä asumattomaan korpeen. Kasvillisuus on luoteis-uusimaalle tyypillisesti tuoretta kangasmetsää ja puusto pääasiassa eri-ikäisiä mänty- ja sekametsiä. Metsät ovat aktiivisessa talouskäytössä, joten alueelta löytyy melkoisen iäkkäiden metsälaikkujen ja parhaassa kasvussa olevien mäntypuistikoiden vastapainoksi myös hakkuita, harvennuksia ja taimikoitakin. Korkeimmat mäet ovat 40-50 metrisiä ja suot lampineen pienialaisia. Louhikkoja ja jyrkänteitäkin löytyy paikoin vaikka pohja on pääosin hyväjuoksuista. Peltoja ja rakennuksia on vain kartan reunamilla.

 

Ratasuunnittelulla on ohjattu radat kilpailualueen parhaille ja kulkukelpoisimmille alueille. Syksyisten säiden oikullisuuteen varauduttiin laatimalla lyhyehköt sääntömääräisten alarajoilla olevat radat. Helppojen ratojen laadinta on ollut haastavaa, kuten yleensäkin vähän kuljetuilla yhtenäisillä metsäalueilla.

 

Maastosta on olemassa vanha suunnistuskartta ja viimeksi alueella on kilpailtu v. 1989. Uusi kartta pohjautuu tuoreeseen stereokuvaukseen ja on taattua Arvo Paulinin käsialaa. Niinpä maaston kuvaus on hyvin paikkansapitävä ja onnistunut.

 

Kilpailukeskus ja pysäköinti ovat aivan vierekkäin tielaitoksen louhoksessa, joka tulee varmasti kestämään mahdolliset syksyn sateetkin.

 

Tervetuloa rautaisten mäkien maastoon nauttimaan syksyisestä suunnistustapahtumasta!

 

21.9.2005 Juha Eronen