esimerkki3.jpg

Uudenmaan rastipäivät järjestettiin tänävuonna noin 20km päässä Karkkilasta, kilpailukeskuksen toimiessa Karkkilantien varella olevilla soramontuilla. Järjestäjät olivat luvanneet maaston olevan poikeuksellisen hienoa etelä-suomalaista maastoa ja sitä se olikin, sillä kulkukelpoisuus sekä näkyvyys olivat hyviä ja mahtui kartalle yksi maanmainio jyrkkäreunainen suppa-aluekkin, jossa koeteltiin suunnistajien talven jalkatreenien tehokkuutta.

Rastipäivillä suunnistajien paremmuus ratkaistaan kahden kisapäivän yhteistuloksen perusteella, joten paljon voi tapahtua ennenkuin rastipäivien voittajat varmistuvat.



Lauantaina metsään startattiin juhannussäässä, mittarin lämpötilan vaihdellessa +4 - +8 asteen välissä. Hurjimmat suunnistajat starttasivat metsään pelkällä lyhythihaisella paidalla, toisten vetäessä pitkähihaista "hikipaitaa" suunnistuspaidan alle. Ilmeisesti pelkällä lyhythihaisella olisi kannattanut lähteä, sillä H40 sarjassa Juha Villa veteli sellaiset pohja-ajat, että kylmä ei kerennyt tulemaan. H40 sarjassa muutenkin päästiin lauantain tulosten perusteella mielenkiintoiseen tilanteeseen, kun Tommy Rantala oli 3. ja Antti Reinikainen 5. Ja koska kisan kakkonen ei startannut sunnuntaina, oli Karan uroilla mahdollisuus onnistuessaan kuitata historiallinen kolmoisvoitto kokonaiskilpailusta!

Lauantaina hienoa ja kovaa kyytiä pitivät myös H45 sarjassa Huovilan Miikka, ollen sarjansa 3. ja D65 sarjassa Laineen Irmeli niinikään 3.

Sunnuntai aamuna seurateltalla kävi kova kuhina ja Karalaiset voivottelivat lauantain virheitään, mutta starttasivat jälleenkerran kovalla itseluottamuksella metsään. Lauantaina hieman epäonnistunut Havennon Jukka pisti kaasun pohjaan ja juoksi H45 sarjassaan päivän toiseksi kovimman ajan, joka onnistui nostamaan hänet kokonaiskilpailun neljännelle sijalle!

H40 sarjassa paineitten ei annettu musertaa Karalaisia, vaan Villan Juha pisteli sunnuntainkin taas omille minuuttilukemilleen, Tommyn ja Antin säestäessä perässä. Tämä tarkoitti sitä, että Karkki-Rasti kuittasi KOLMOISVOITON H40 sarjan kokonaiskilpailussa! Onnea!

Kaikkien Karalaisten molempien päivien sekä yhteistulokset löytyvät oheisen linkin takaa:

http://rajamaenrykmentti.fi/2019/05/uudenmaan-rastipaivat-tulokset-ja-reittiharveli-2/