
Karkkimaili 2022
Karkkirastin mestaruus ratkaistiin 1.10. Sorsamonjärven lähettyvillä Hunsanpaatin maastossa.
Ratamestarina toimi viime vuoden voittaja Riku Eronen, aapulaisenaan faijansa Juha. Maasto oli kulkukelpoisuudeltaan hyvä , mutta vailla polkuja, joten suunnistuksellista haastetta löytyi riittävästi. Rataa pidettiin erinomaisena, joskin vaativahtikona. Tuskin kukaan pääsi rataa läpi täysin puhtaasti eikä megapummeiltakaan vältytty!
Mestaruuden voitti tällä kertaa voittajani ensikertalainen Mikael Anttonen, toiseksi sijoittuii puolisen minuuttia hitaammalla ajalla Juhani Laine ja kolmas oli Lopen vahvistuksemme Juhani Pyykkö. Onnea mitalisteille.
Lopputulokset ja tasoittamattomat juoksuajat väliaikoineen löytyvät kilpailut osiosta.
- Details
Suunnistuskoulu sujuvasti pakettiin
Nyt on tämän vuoden Hipot hippoiltu!
Karkki-rastin suunnistuskoulu kokoontui viimeistä kertaa helteisen juhannusviikon torstaina 23.6. Kausi päätettiin samoissa maisemissa kuin se aloitettiinkin - toki tällä kertaa huomattavasti vähälumisimmissa olosuhteissa. Viimeiseen harjoitukseen ehti juhannuskiireistä huolimatta mukaan 14 lasta vanhempineen. Oli hienoa huomata, että kokeneimmilla Hipoilla oli suunnistus jo hyvin hallinnassa ja vauhtia sekä menohaluja, vaikka muille jakaa.
- Details
RR-rata Haukkamäessä


- Details
Iloa, riemua ja leveitä hymyjä Peikkorasteilla!
Eilen saatiin nauttia ympäriinsä juoksentelevien lasten ilosta, riemun kiljahduksista ja leveistä hymyistä, kun Peikkorastit palasivat kahden vuoden tauon jälkeen Haukkamäen koululle. Paikalle löysi hieman epävakaasta säästä huolimatta kolmisenkymmentä lasta vanhempineen. Nalle Puh on todennut: ”Ei mikään jännittävä tunnu paljon miltään, kun sitä ei voi jakaa kenenkään kanssa.” Onneksi Peikkorasteilla lapset pääsivät jakamaan iloa ja onnistumisiaan niin vanhempien, isovanhempien, kavereiden, apuohjaajien kuin uusien tuttavuuksienkin kanssa.
- Details
Peikkorastit tulevat taas!
Rautapäivät tuovat tämän viikon lopulla vilskettä ja vilinää Karkkilan kaduille. Vilskettä ja vilinää riittää taatusti myös Karkki-Rastin ja Karkkilan kaupungin järjestämässä lastentapahtumassa, Peikkorasteilla, torstaina 16.6. Haukkamäen koululla. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, joten tule mukaan koko perheen voimin. Perheen pienimmät pääsevät kiertämään lyhyen peikkoradan, jonka varrelta löytyy erinäisiä tehtäviä, jotka haastavat ajattelemaan ja liikkumaan. Viitoitettu rata on kierrettävissä klo 17.00–18.30. Tule, näe ja koe!
- Details
Page 4 of 18